Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta
Vanhemmuus on hukassa, lapset oireilevat ja Suomessa tehdään turhia ADHD-diagnooseja, uskoo lasten kanssa pitkään työskennellyt ammattilainen.
Huomattavan suuri osa tarkkaavuushäiriöistä ja levottomuudesta onkin kotitaustaan ja kotona tapahtuvaan vuorovaikutukseen liittyvää eikä aivoperäistä, väittää lasten kanssa työskentelevä psykologi ja psykoterapeutti.
Lappeteläinen puhui aiheesta ensin. Hän sanoo Ilta-Sanomille, että prosenttiosuus, kuinka paljon esimerkiksi ADHD-tyyppisistä oireista onkin kotoa johtuvaa, riippuu siitä, keneltä kysytään.
– Neurologi varmasti vastaa, että aivoperäistä on 80 prosenttia. Psykoterapiaan suuntautuneet taas, että viisi prosenttia on aivoperäistä ja 95 prosenttia liittyy elettyyn elämään, hän vertaa.
Väitteensä tueksi Lappeteläinen ihmettelee, miten nykyään niin suuri osa lapsista diagnosoidaan tarkkaavuushäiriöstä kärsiviksi. 20 vuotta sitten levottomia oli vain murto-osa, nyt luokasta jopa kolmasosalla voi olla jonkinlainen diagnoosi levottomuudesta, tarkkaavuuden ongelmista tai häilyvyydestä.
– Jos ongelma on moninkertaistunut, ei voi olla niin, että aivojen rakenne olisi rappeutunut 20 vuoden aikana niin isolla osalla lapsista, hän sanoo.
– 20 vuoden takaiseen verrattuna lääketiede on kehittynyt ja samoin ravintoasiat. Jos asiat olisivat kiinni vain aivoista, lasten pitäisi olla aina vaan kehittyneempiä ja paremmin voivia. Onkin päinvastoin.
Oireileva lapsi sai turhan diagnoosin
Lappeteläisen mukaan vanhemmat saavat sellaista palvelua, mille luukulle sattuvat lapsensa kanssa menemään.
Hän kertoo esimerkkinä tapauksen, jossa perheessä oli monenlaista murhetta väkivallan takia. Äiti otti eron väkivaltaisesta miehestään, mutta eskari-ikäinen lapsi jatkoi oireilua mm. levottomuutena. Äidin mielestä oireilu johtui perheen menneistä tapahtumista, mutta lastenneurologian poliklinikalla lapsi sai oitis ADHD-diagnoosin.
– Monet vanhemmat, joilla on syyllisyyttä lapsen oireilun vuoksi, menevät neurologin luo. Se vapauttaa vastuusta. Nykyajalle ominaista on, että syyllisyydestä ja siitä, että on toimittu huonosti, on tullut tabu, Lappeteläinen sanoo.
”Vanhempia halutaan suojella pahalta mieleltä”
Miten tähän on sitten tultu? Lappeteläisen mielestä kyse on siitä, että vanhemmuus on hukassa.
– Yhteiskunta on nykyään ennustamaton, vaativa ja epävarmuutta luova irtisanomisineen ja pätkätöineen. Vanhempien energia menee kaikkeen muuhun kuin vanhemmuuteen, johon kuuluisivat kiintymys, hoiva, leikki ja yhdessä touhuaminen ja toisaalta selkeät rajat ja pelisäännöt, Lappeteläinen sanoo.
Lapsilla on nykyään kahdenlaista pulmaa. Osa joukosta on sellaista, ettei heidän tarpeitaan huomioida riittävästi. Uusi ryhmä taas ovat lapset, joilla on kaikkea, paitsi rajoja ja pelisääntöjä.
– Usein vanhempia halutaan suojella pahalta mieleltä, ja tehdään näistä lapsista neurologisia tapauksia. Tällöin oikea asia jää hoitamatta, Lappeteläinen sanoo.
Väkivaltainen lapsi voi huonosti
Lappeteläisen mukaan suomalaisperheet ovat jakautuneet kahtia. Niissä perheissä, joissa vanhemmat jaksavat hoivata ja pitää huolta, lapset voivat paremmin kuin koskaan.
Sitten on se toinen puoli, jossa elämä on kaaosta. Voi olla päihdeongelmaa, eroja tai työttömyyttä, ja lapsi jää monella tasolla huomiotta. Lapsen ahdistus voi purkautua esimerkiksi väkivaltaisuutena koulussa.
– Jos lapsi voi niin huonosti, että lyö, on jo suuria puutteita vanhemmuudessa. Väkivaltainen lapsi on äärimmäisen pahoinvoiva ja pelokas. Joku voisi siitäkin vääntää ADHD-diagnoosin, mikä olisi täydellistä hulluutta, Lappeteläinen sanoo.
Opettajat tarvitsevat koulutusta
Psykoterapeutin mukaan viimeisen kymmenen vuoden aikana perheiden tilanne on vaikeutunut. Moni varoo puuttumasta asioihin seurausten pelossa. Ammattilaisten, jotka voisivat nähdä lapsen hädän, energia menee turhiin asioihin. Tarvittaisiin työrauhaa ja jatkuvuutta.
– Sama koskee opettajiakin – on helpompi antaa asioiden vain olla. He ovat ahdistuneita ja kyvyttömiä. He tarvitsevat koulutusta oireilevien lasten kohtaamiseen, sillä sitä ei nykyään juuri ole, Lappeteläinen sanoo.
– Pahimmillaan ongelma voi räjähtää käsiin myöhemmin – ellei ole jo räjähtänyt. Jos lasten ongelmiin päästäisiin käsiksi aikaisin, hoitaminen olisi helpompaa ja kustannukset jäisivät pienemmiksi.
”Pikkukeisarit ovat pulassa”
Jos vanhempi huomaa lapsessaan oireilua ja havaitsee, että omassa toiminnassa olisi parantamisen varaa, kehottaa Lappeteläinen tekemään itselleen perusteellisen arvopäivityksen.
Somet, menot ja kiireet jäävät lapselle kakkoseksi. Häntä kauhistuttavat somesukupolven vanhemmat, joiden, koska vanhemmat eivät puhu lapsilleen.
– Vanhemmuus ei vaadi ulkomaanreissuja, vaan yhdessä olemista ja tekemistä – ei sen kummempaa.
Pelkkä rakkaus ja kiintymys eivät kuitenkaan riitä, tarvitaan myös rajoja. Rajat luovat päiville rakenteen ja toisaalta ohjaavat siihen, ettei ihminen voi elää pelkän mielihyvän varassa.
– Rajat ovat välttämättömiä kehitykselle, vaikka ne tuntuvat lapsista ikäville. Nämä pikkukeisarit, jotka kasvavat ilman rajoja, ovat kauhean suuressa pulassa, vaikka eivät sitä itse tiedosta. He ovat tosi heikoilla, Lappeteläinen sanoo.
Anu Karttunen
